Tiedotteet | 20.7.2018

Kentän valvojat

Tämän kesän kenttävalvojina toimivat Jukka Toijala ja Esko Parviainen.

Valvojat hoitavat tehtävää vapaaehtoisesti ja oman aikataulunsa mukaisesti. Valvojaa tarvitaan ennen kaikkea päivinä, joina kentän tiedetään täyttyvän pelaajista. Valvojan tehtävä on ennaltaehkäistä ruuhkien syntymistä ja varmistaa, että ryhmät etenevät ohjeellisen aikataulun mukaan. Kenttävalvoja seuraa myös, että kentällä pelataan oma ja muiden pelaajien turvallisuus huomioiden.  Valvonnan tarvetta on myös luvatta pelaajien seuraamiseksi.

Valvoja liikkuu autolla, joka on merkitty ”VALVOJA”-kyltillä. Valvojalla on oikeus tarkastaa tarvittaessa pelaajien henkilöllisyys ja pelioikeus. Valvojat toimivat seuran ja yhtiön valtuuttamina. Valvojien antamia ohjeita tulee ehdottomasti noudattaa.

Pekka Karvonen
seuran puheenjohtaja